PeRa:n kilpailut (video)

Täytyy kyllä alkuun sanoa, että mulla on maailman ihanimmat lukijat. Piristi ihan huimasti lukea kommenttejanne siitä, kuinka jaksatte aina odottaa postauksiani ja tykkäätte näitä lukea! Todella kivaa palautetta, kiitos :) Olin kirjoittanut kisapostauksen jo melkeen valmiiksi, mutta rakas ystävämme blogger päättikin sitten olla tallentamatta sitä... Tässä kuitenkin teille (uudelleen kirjoitettuna) vihdoin postaus PeRan estekisoista viime sunnuntailta.

Suvi lähti mun kanssa myös hyppäämään Helmillä, joten aamulla hoidimme ponin hienoksi yhteisvoimin! Oli ihanaa jonkun kanssa intoilla lähestyviä kilpailuja ja jakaa työt, kiirekkään meillä ei ollut sillä kisapaikalla piti olla vasta yhdeltätoista. Ainoa miinus oli kamalan harmaa ilma ja ajoittaiset sadekuurot, mutta ne olivat loppujen lopuksi pieni haitta. Ikävästi juuri meidän kävelymatkallamme kisapaikalle alkoi sataa aika reippaasti, mutta selvittiin kuitenkin perille suht kuivina :D Melkeen heti alkoi radan kävely, onneksi ihana Jossu oli mukana neuvomassa meitä kisaajia ja antoikin paljon hyviä vinkkejä muun muassa teiden ratsastamiseen. Esteet olivat sijoitettu mukavan väljästi eikä yhtään sarjaakaan ollut, joten helppo rata oli kyseessä.

Molemmat hypättiin 60cm luokka, Suvi mua ennen. Itselläni oli tarkoitus hypätä 70cm, mutta sitä luokkaa ei järjestettykään eikä viitsitty lähteä kylmiltään 80cm. Näin jälkeenpäin ajateltuna se olisi kyllä ollut ihan sopiva korkeus, sillä 60 tuntui ihan naurettavan pieneltä... Kevään kisoissa kuitenkin tarkoituksena hypätä sitten sitä 80cm vihdoin.

Kuvasin ekassa verkkaryhmässä ratsastavia ja pian alkoi jo mun oma verkka. Kerkesin siihen nipinnapin, kun verkan alkaessa vielä vaihdoin vaatteita ja käväisin vessassa, olin näet toisen verryttelyryhmän ensimmäinen ratsastaja :D Ponilla tuntui olevan ihanan paljon energiaa, otimme vain pari verryttelyhyppyä per suunta. Ihan mahtava reipas ratalaukka, hypyt lähtivät just täydelliseltä etäisyydeltä ja H oikeen imi esteille. Sainpa jopa pariin otteeseen pidätellä neitiä! Helmillä oli selvästi hauskaa ja odotin jo innolla rataa, tuntui verryttely sujuvan niin hyvin. Otin vielä muutamat nopeat siirtymiset laukasta käyntiin, jotta sain vähän ponia kuulolle. Loppuajan kävelin ja kertasin rataa.

Radan alkaessa Helmi sitten sammuikin (hahaa naurettiin muuten ihan sairaasti kavereiden kanssa, kun koulussa mainitsin ystävälleni saman radasta kertoessani, ja sitten ei-hevosihmis-ystävämme ajatteli että puhutaan semmosesta känni-sammumisesta :D) ja sain tehdä paljon töitä pitääkseni laukan yllä. Kieltoja tai tiputuksia ei edes meinannut tulla ja molemmat nautimme hyppäämisestä, mutta kisatilanteessa unohtui kyllä kaikki opit ja radasta tuli yhtä sähläystä. H on maailman suloisin, kun se aina kovasti yrittää vaihtaa laukkoja, mutta ei oikein osaa. Silloin tällöin vaihto ei mene ihan nappiin ja radallakin nähtiin paljon ristilaukkaa. Vaihdot ovat siis ehdottomasti yksi asia mikä pitää ottaa työn alle. Omaan ratsastukseen olin varsinkin tyytymätön, sillä en taaskaan keskittynyt ja jätin Helmin välillä ihan yksin. Osa hypyistä lähti inhottavasti juuresta ja mun takkikin hämää niin, että näyttää kuin hyppäisin selkä ihan kyyryssä :D Päätin kuitenkin julkaista videon radasta teidän nähtäväksenne, antakaa mulle armoa... Pistetään järkyttävä ratsastus kisajännityksen piikkiin x)

LINKKI VIDEOON

Tyytyväinen sietäisi kuitenkin olla. Edellisissä kisoissa H kielteli ja tiputti niin ettemme päässeet edes uusintaan, kun taas näissä PeRan kisoissa suoritimme uusinnankin melko hyvällä ajalla 35.27 sekuntia. Ihan hurjan tiukkoja käännöksiä en viitsinyt tehdä, joka tietenkin rokotti meiltä muutaman sekunnin. Sijotuimme kuitenkin 9/19 ja nyt tiedän taas missä pitää parantaa ja mitkä tavoitteet meillä on ensi vuodelle.

Ratsastuksen jälkeen mulle tuli ihan hirveä olo, oksetti ja huimasi. Olen kärsinyt jo kolmisen viikkoa tähänastisen elämäni hirveimmästä yskästä, eikä kipeänä kisaaminen välttämättä ollut paras idea. Thank god sain lääkäriltä vahvan yskänlääkkeen, jota otan aina yöksi että saan nukuttua. Mykoplasmaa hän epäili muttei kuitenkaan pitänyt tarpeellisena sitä tutkia, kun pikkuhiljaa on poispäin menossa. Jos tämä ei kuitenkaan hetken päästä lopu, saan ja aion hakea antibiootit. Ei kiitos keuhkokuumetta tai mitään muutakaan yhtä mukavaa tähän osoitteeseen! Toivottavasti te siellä ruudun toisella puolella olette selvinneet syksystä ja alkutalvesta ilman sen suurempia sairasteluja. Laittakaa toki taas kommenttia mitä piditte postauksesta ja radasta, näyttääkö teidän silmään yhtä hirvittävältä kuin mun omaan... Iloista joulunodotusta kaikille!

Kissa nostaa itse häntänsä

Viime postauksesta on jälleen kerran kulunut laittoman pitkä aika, mutta mulla on siihen tavallaan myös syy. En kovin henkilökohtaisia asioita halua nettiin jakaa, mutta jonkin verran voisin teille valaista mitä syylläni tarkoitan. Ei, ei siis mitään vakavaa, olen vain yksinkertaisesti ollut erilaisista syistä johtuen niin väsynyt, ettei kirjoittamiselle ole riittänyt intoa. Koulu on vienyt suurimman osan energiastani ja stressin takia nukkuminen on jäänyt todella vähälle, josta johtuen mieliala ollut ihan maassa. Parempaa kohti ollaan kuitenkin menossa, sillä en ole jäänyt ongelmieni kanssa yksin vaan saanut apua.

Tällä hetkellä mulla on menossa tähänastisen lukioaikani toinen koeviikko, joka on huomattavasti edellistä rankempi. Arvata siis saattaa, että mun pitäisi olla tekemässä nyt jotain aivan muuta kuin kirjoittamassa blogiin, mutta olen pitkittänyt tämän tekstin kirjoittamista niin kauan etten halua odottaa enää hetkeäkään. Edelleen yksi mun unelmista on pystyä aikatauluttaa elämäni paremmin niin, että saan blogista säännöllisen harrastuksen itselleni.

En ole aikaisemmin kertonut uskoakseni sivumainintaa tarkemmin mulle haastavista asioista elämässä, jotka vaikuttavat paljon myös blogiin. Mulle on aina ollut vaikeaa noudattaa aikatauluja ja ehtiä tekemään asioita, toisin sanottuna olen aina myöhässä ja mulla menee päivässä tosi paljon aikaa hukkaan pelkkään turhaan haaveiluun, jota en itse edes huomaa. Pidemmän päälle se vaikeuttaa elämää aika paljon, sillä onhan ajoissa sovittuihin tapaamisiin (tai esimerkiksi kouluun) saapuminen ihan elämän perusjuttuja. Siihen olen kuitenkin saanut apua ja yritän kokoajan kovasti itse parantaa tapojani. Sillä kukapa kissan hännän nostaa ellei kissa itse? Sanonpa vielä, että vitsit mä olen onnellinen ja ylpeä itsestäni sinä päivänä, kun olen oppinut huonoista tavoistani eroon ja ehdin tehdä kaikki asiat mitkä täytyy ja mitä haluan tehdä. Siihen päästäkseni täytyy vaan kärsivällisesti yrittää, kaatua ja nousta uudelleen ylös, niin lopulta se palkitaan!

Noh, nyt vihdoin alkulätinöitten jälkeen voisin päivitellä kuulumisiani Helmin kanssa. Paljon kehitystä on tapahtunut hiljaiseloni aikana varsinkin esteillä. Ymmärrätte varmaan, etten jokaista yksityiskohtaa kuluneilta viikoilta teille selosta, vaan lähinnä pääpiirteet ja viimeisimmät jutut. Kuvia mulla on myös jonkin verran kertynyt, sekä videoita ehkä vielä sitäkin enemmän. Toivon kovasti että saisin teille jonkunlaisen videokoosteen kyhättyä tässä lähiaikoina! Mitään en tuttuun tapaan uskalla luvata, mutta mielessä kuitenkin tämmöinen idea pyörii (niinkuin on pyörinyt viimeiset puoli vuotta, heh...).

Tosiaan, viimeksi oon tainnut mun ja ponin menosta kertoa sen, kuinka pikkuhiljaa pitkän huonon jakson jälkeen homma alkoi toimia. Sama linja on jatkunut, sileällä on tullut tosi paljon pontevuutta ja lennokkuutta lisää askeleisiin, laukka on parantunut ja peräänanto säilyy ihan eritavalla kuin ennen. Harmittaa ettei parhaista päivistä löydy kuvia, joten joudutte luottamaan mun sanaan. Esteistä sen sijaan löytyy todistusaineistoa, ja on muuten tekniikka parantunut huimasti meillä molemmilla! Paljon on vielä korjattavaa, mutta kiellot ovat loppuneet lähes kokonaan, hypyt eivät lähde enää niin juuresta ja ponilla on lisääntynyt vauhti ainakin puolella :D Välillä meillä on hankaluuksia etenkin maneesilla keskittää se energia niihin tehtäviin, eikä seinille hyppimiseen, mutta esteillä on sata kertaa parempi olla menevä poni kuin "täi tervassa".

Tänne meille päin satoi vähän aikaa sitten kiva määrä lunta (joka kyllä kerkesi jo sulaa pois...), joten viime viikonloppuna valmennukset pidettiin läheisellä maneesilla, ja sama olisi tiedossa myös ensi viikonloppuna. Viimeksi en saanut kuvaajaa mukaan, mutta seuraavalle kerralle yritän lahjoa, kiristää tai uhkailla jotakuta niin että suostuu tulemaan x) Maneesilla Helmi on aina astetta villimpi kuin kotikentällä, joten siellä valmentautuminen tekee tosi hyvää. Kisatkin ovat kuitenkin usein maneesissa. Ja kisoista puheenollen seuraavat estekisat ovat edessä 7.12, joten siitä on näillä näkymin tulossa tännekin matskua!

Sairaan hyvä tilannekuva Rosasta :D

Tästä tuli paljon lyhyempi teksti kuin ajattelin, kun viimeisimmästä on kuitenkin aika pitkä aika. Mun on kuitenkin nyt lähdettävä tallille ratsastamaan ja hoitamaan hepat sisälle. Yritän nyt pitää postailuja niin säännöllisinä kuin mahdollista, toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on vielä edes muutama sitkeä lukija, joka on jaksanut postaustani odotella. Mun mielestä olisi ihan huippukivaa jos voisitte laittaa jotain kommenttia alas, ihan vaan että tiedän teitä vielä olevan :)

Elämäni mies (kuvia)

Yhtenä päivänä olimme Nooran kanssa meillä ja päätimme lähteä ulos kuvailemaan. Nappasin myös Felixin mukaan, sillä olin pitkän aikaa haaveillut söpöistä yhteiskuvista turrikan kanssa. Tässä siis pidemmittä puheitta sen päivän kuvasaldoa! On se vaan ihana <3

Long time no see

Heippa! Täällä ruudun toisella puolella piiiitkästä aikaa päivittelee uunituore lukiolainen. Koulu on alkanut hyvin, tykkään paljon lukion rentoudesta, vaikka vastuunkin määrä on tietenkin huomattavasti kasvanut. Olen kuitenkin varautunut hyvin kaikkeen, eikä mikään asia ole vielä tähän mennessä päässyt negatiivisesti yllättämään. Koeviikkoa vaan kauhulla odotellen...

Syyskauden avaus ratsastuksen parissa taas on sujunut suoraan sanottuna todella huonosti. Kuvia ja fiilistä on ollut ihan minimaalinen määrä, siksi blogin päivittelykin on jäänyt ihan olemattomaksi. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa ollaan Helmin kanssa saatu taas niitä onnistumisia, joten kaikki on menossa parempaan päin. H on tosiaan ollut lähiaikoina todella vaikea ratsastaa, vahva ja raskas edestä, kuuro pohkeille ja ihme kiemura, pelkkä suoraan ratsastaminen on tuottanut hankaluuksia. Peräänannosta ei ole ollut tietoakaan, kun Helmi ei millään ole rentoutunut taivutteluista ja lämmittelyistä huolimatta, vaan poni on kulkenut pää pilvissä jännittyneenä selkä notkolla. Ratsastus on välillä ollut ihan äärettömän turhauttavaa, ja monesti olen pidätellyt itkua tunnin jälkeen.

Yhtenä torstaina Janna tuli kuvaamaan mua ja Helmiä. Päätimme lähteä pellolle ratsastamaan, oma fiilikseni oli suht hyvä ja toiveikas ratsastuksen suhteen (Jannan läsnäololla on aina jokin ihmeellinen voima mun ja Helmin suorituksen paranemiseen), eikä säässäkään ollut valittamista. H oli alkutunnista ihan samanlainen kuin aikaisemminkin, kuin olisi yrittänyt tukkia saada taipumaan. Jannakin kävi selässä ja havaitsi samat ongelmat kuin minä. Päätin kuitenkin ratsastaa päättäväisesti ottamatta sen suurempia paineita, kunhan yrittäisin parhaani enkä heti turhautuisi. Yhtäkkiä - naps - Helmi kulki paremmin kuin pitkiin aikoihin. Hyvää me emme vielä olleet lähelläkään, mutta ihan hirmuisesti oli jo edistystä viime aikoihin verrattuna. Kyseiseltä kerralta onkin siis muutama ihan hauska kuva, nauttikaa mun järkyttävästä könötyksestä ja kamalista ilmeistä. Lopuksi halusimme vielä vähän ansaitsusti irrotella, ja jopa muutama riemupukki irtosi ponilta! :D

Viime lauantaina oli ensimmäinen syksyn estevalmennus, joka kyllä ylitti kaikki odotukseni. Korkeimmillaan hypättiin noin 70cm, muuten mentiin semmosia 55-60cm esteitä ihan vaan muistin virkistykseksi. Otettiin siis ihan iisisti ja hauskan kautta tuo pitkältä hyppytauolta palaaminen. Helmi nautti tosi paljon hyppäämisestä, oikein imi lopputunnista esteille. Kieltosaldoksi jäi yksi kielto linjan toiselle esteelle, kun vauhti ei jostain syystä riittänytkään. Tippuminen oli todella lähellä, mutta jotenkin apinoin itseni pysymään selässä! Muuten kaikki sujui enemmän tai vähemmän nappiin, ja mikä tärkeintä, hymy pysyi huulilla. Ainoa asia mikä tunnissa jäi harmittamaan oli kuvien puute, mutta ehkäpä ensi lauantaiksi saan jonkun värvättyä kameran taakse :)

Tässä nyt lyhykäisyydessään kuluneen alkusyksyn kuulumiset, mitä teille kuuluu?

Minäminäminä... (kuvia)

Taas tämmöistä lifestyle-tyyppistä postausta, skipatkaa jos ei kiinnosta :) Eilen oltiin Nooran kanssa kuvailemassa, tässä alla siis sen kerran kuvasaldo. Mulla on ollut tosi mukavia päiviä tässä kesäloman loppupuolella, vaikka ratsastamaan en kovin paljoa ole kerennytkään. Heppailuun kuitenkin tulee taas säännöllisyyttä sitten koulujen alettua. Kamalaa, että loma on ihan kohta loppu! Mulla alkaa tosiaan lukion eka vuosi 11.8, tosi nopeesti mennyt kesä ja jännittää lukion alkaminen. Työjärjestyksen olen jo nähnyt, tosi kiva ensimmäinen jakso edessä, vielä kirjat on ostamatta. Nyt yritän vaan nauttia täysillä loppulomasta, tehkääs tekin samoin!